Mitä nistit mulle antoivat?

Ihan kahden päivän päästä voidaan heitellä avokin kanssa isot yläfemmat. Ollaan nimittäin asuttu yhdessä kokonainen vuosi! Ja sen lisäksi hoidettu kolme muuttoa yhdessä.

Elämä menee aika mallikkaasti täällä meidän alkovissa. Ja mun kaasuliesi on niiiiin ihana! Vieläkin voin vaan ihmetellä miten kätevä ja nopea se on verrattuna siihen erääseenkin keraamiseen helvettiin. Induktio on taas aivan liian new school ja nopea meikäläiselle. Ja kaasun kanssa saa tietty olla aina mukavan varuillaan, että milloin se posahtaa.

Koska nyt on sen verran hektistä töissä kummallakin ja tosiaan tuo yhteisasumisen vuosipäivä lähenee vääjäämättä, miksipä en esittelisi meidän rakkauden hedelmää? Ennen kuin aivan villiinnytte, niin puhun nyt vaan kinkkukiusaksesta. Tälläinen kinkkukiusaus with a twist kulkee meidän familyssa ihan vaan nimellä nistikiusaus.

Ja saanen avata tämän sananparren historiaa. Luettiin joskus vuosi sitten Hesaria, mä varmaan kahvilassa Kaarlenkadulla ja avokki internetissä. Artikkeli käsitteli Oulun käsiinräjähtänyt subutex-ongelmaa ja mukana artikkelissaoli tietysti paikallisia asiantuntijoita. Ja koko artikkeli alkoi niin, että toimittaja tupsahtaa noiden pikku subutex-intoilijoiden kotiin, jossa boijjaat vääntää kinkkukiusausta aura-juustolla ja chilillä höystettynä.
Eipä selvinneet teksiongelmat, mutta tämä ruoka jäi meidän molempien mieleen. Illalla sattumalta jompikumpi mainitsi asiasta ja ihanan ihanasti oltiin kummatkin kelattu samaa! Ton on pakko olli ihan sairaan hyvää.


Nistikiusaus (tai jos lapsia paikalla, niin aikuisten kiusaus)

• 1 kg perunasipulisekoitusta 
• 300 gr kinkkusuikaileita
• 150 gr aura-juustoa 
• kolme peperoncino-chiliä tai muuta tulista kamaa
• kaksi purkkia ruokakermaa
• desi lihalientä
• suolaa ja pippuria

Kaikki tietenkin isketään yhteen ja annetaan olla uunissa 225c noin tunnin verran. Ei turhia hötkyilyjä sitten! Ei toimi raa'alla perunalla. 

Vaikka menikin kirjoittaminen hieman retosteluksi, niin tosissaan tämä on ihanaa lohturuokaa ja niin helppo valmistaa isommallekin jengille. Ja ei ainakaan mikään tylsä teidän äitien valmistama kinkkukiusaus. 

Voilá!

Moiccu!

Perin ennakkoluuloton lohisalaatti

Jihuu, ensimmäinen ihka oikea ruokapostaus uudesta kodista, eikä vain selittelyä, siitä miksei bloggaaminen onnistu.


Nyt kun ollaan päästy taloudellisesti siihen tilanteeseen, että voin hakea Jumbon Prisman sedältä lämminsavustettua lohta niin hyöty on käytettävä.
Keskiviikkona siis näkötarkastuksen (huonontunut taas -0,20) tungin itseni kuuden miljoonan varhaisteinitytön muodostaman ihmiskilven läpi (Robin oli nimmarikeikalla, iik!) kauppaan ja suoraa päätä kalatiskille.

En edes tiennyt mitä lohesta kannattaisi tehdä, kun keitot ja muut perinteiset muussiyhdistelmät eivät innostaneet. Myös lohisalaatti on mun mielestä jotenkin aika tylsää ja mielenkiinnotonta.
Mutta salaatti jäi pyörimään mieleen yhtä kauaksi aikaa kuin mä pyörin Prismassa.
Päätin tehdä kuitenkin salaattia, mutta ihan eri väreillä kuin yleensä salaattini teen.
Mähän olen niin väriuskollinen, mitä ruokaan tulee. Vain punaista paprikaa ja vihreää kaalia. Vain punaisia karkkeja ja vain parillinen määrä. Ja salaatissa pitää olla salaattia!

Mutta nyt ennakkoluulot roskakoriin ja lohisalaattia vähän eri tavalla. Vaihtelu virkistää ja ennakkoluuloille kannattaa nauraa (miten on, Hakkarainen?)

Tarvitset:

400 g lämminsavustettua lohta
250 g tummaa pastaa (Mulla Torinon Tummaa Kierrettä, koska pitäähän vanhaa kotipaikkaansa kannustaa. Täh?)
300 g punakaalia
keltainen paprika
vihreä paprika
fetaa

purtelo smetanaa
yhden limen mehu + kuori raastettuna
puoli tl vahvaa sinappia (mulla meni Viron Sinepiä)
2 rkl jotain viinietikkaa
salt'n'pepa

Keittelin pastan al denteksi ja tällä kertaa en edes lipsunut, koska kylmä, löysä pasta on vaan hirveetä hyvässä määrässä suolattua vettä ja jäähdytin. Siinä välissä pilkoin vihannekset mukavan pieniksi, koska pastasalaatissa kaiken pitää olla pientä (vai pitääkö? Vieläkö laajennan tajuntaani ja jätän seuraavan salaatin ainekset isommiksi?). Sekoitin myös kastikkeeksi smetanan, limen mehun sekä kuoren, sinapin, etikan ja suolapippurin. Avokille ja itselle tarjottaviin aanoksiin lipsahti kylläkin hieman salaattisekoitusta..... Hups.

Lopuksi kaikki isketään kasaan ja sekoitetaan kastikkeet vielä messiin.
Oli ihanaa ja toimi vielä kaksi kertaa töissäkin lounaalla. Mutta ihaninta oli kyllä vaan istua oman kodin ikkunalaudalla ja nauttia the viewstä ja hyvästä ruuasta.

Free your mind.

Kotona taas

Noniin, tietysti ensin ekat pahoittelut, kun viime kerralla lupailin että ihan pikku tauko vaan. Nyt ollaan kuitenkin kotiudutta Malmön koulutuksesta (vaan vajaa kuukausi sitten...) ja opeteltu Windows kasia sen verran, että saan blogia päivitettyä. Oon tyhmä.


Mutta tosiaan Malmössä meni ihanasti, oli raskas reissu ja kovin intensiiviset skoonenmurteen täyttämät päivätä, mutta selvisin! Nyt on uutta duunia painettu parisen viikkoa ja tuntuu hyvältä.

Mun tähdet on tänä syksynä asettuneet vihdoinkin täysin oikeaan asentoon. Me saatiin aivan lennosta uusi kämppä ja päästiin sieltä nukkumahelvetinlähiön syövereistä takaisin ihmisten ilmoille. Saan olla taas oikeasti Kallion keisarinna. Ja koti on ihana tummapunainen, oranssi ja keltainen. Kaasuhellalla luonnollisesti.

Ja nyt se suurin ongelma, joka meinasi tyystin kaataa koko paistin. Windows motherfucking kasi!!! Se oli aluksi ihan liikaa mulle ja itkin katkerasti vanhan kunnon seiskan perään. Mutta niin sitä vaan kaikkeen tottuu ja haparoiden menen eteenpäin. Jos tosiaan bloggaamiseen tuli pelkän käyttöjärjestelmän uusimisen takia kuukauden täydellinen lamaantuminen, niin miten mä sen opinnäytetyön viimeistelen?

Tähän postaukseen en saanut mitään fiksua ruokaa teille tarjottua, koska kaikki rästikuvat ovat vanhalla koneella (ja siirtäminen on liian vaikeeta tehtäväksi ihan vaan ex tempore) ja kännykkäin sanoi moikut.
Mutta eiköhän tämä tästä!

Käykää SYÖmässä. Mäkin käyn.

Mä olen taas kotona!

// PIENI TAUKO //

Onhan tässä taukoo jo pidetykin, mutta tosiaan kone hajosi ja nyt on uutukainen käsissä, mutta. Windows 8 on liian hankala vielä, joten opettelen tätä vielä vähän aikaa.

Ja toinen hieman bloggausta viivyttävä asia, eli kuten jo aikaisemmin tuli mainittua, niin sain sen haluamani duunin! Tieto tuli aika nopeasti ja olen järkkäillyt tässä asioita pikavauhtia, koska duuniin mut perehdytetään ihan Malmössä asti. Sunnuntaina lennän Köpiksen kautta kahdeksi viikoksi Ruotsiin, jihuu!

Sieltä tulee varmasti päivitystä ja kuvia aamupalabuffetista sekä rästissä olevia ruokia. Odotelkaa vaan!

Ja jos kovin ahdistaa, niin kuunnelkaa musaa

pus.

Kikherne + leipä

Mä olen taas (onneksi) alkanut leipomaan leivät itse ja samalla koklailemaan kaikkea jännää.

Tänään käväisin työhaastattelussa kirjakauppaan ja nyt kaikki sormet pystyyn, että natsaisi! Kotona jääkaapissa venasi pain a l'ancienne -taikina ja halusin tällä kertaa keksiä jotain muuta.
Ensimmäisenhän bloggasin tänne, toka versio näytti ihan syyläiseltä, mutta maistui hyvältä (ihan kestileivältä) ja kolmanteen hurautin kikherneitä! Koska kikherneet on pop ja sopivat kaiken kanssa.

Elikkäs lukekaa ensin ylläolevasta linkistä löytyvä postaus ja sieltä klikatkaa Viva chiabattan oikeaan reseptiin :D Vääntäkää taikina ja toisen päivän toisen vaivauksen yhteydessä lisäsin taikinan sekaan 3 desiä kikherneistä lusikalla ja haarukalla työstettyä jauhomaista tahnaa. Eipä mennyt edes epäselväksi tämä ohje!
Tekisi mieli alkaa selittelemään lisää, mutta taitaa mennä vaan hankalammaksi? Ihan kuin opettajalle selitys siitä, miksi raporttia ei palautettu ajoissa... Just keep it simple.

Itse käytin GoGreenin kuivattuja kikherneitä, joita liotin yön yli kylmässä vedessä ja keittelin sen jälkeen vielä about 45 minuuttia. Sen jälkeen itse muussasin ne lusikan ja haarukan avustuksella, mutta jonkunlainen kodinkonekin mahdollisesti tuottaisin saman, ellei jopa paremman tuloksen, ja huomattavasti kivuttomammin.

Olikohan tossa jo tarpeeksi useaan otteeseen epäselvä resepti?

Tollanen lättänä siitä tuli ja maistui ihan sairaan hyvälle! Sisus oli raa'an näköistä, mutta kikhernehän ei, yllätys yllätys, käyttäydy ihan samalla lailla kuin perinteinen jauhotaikina. Mutta maistui hyvälle ja terveelliselle, oli rapeakuorinen ja mukavan höttöinen sisältä.

Tälläistä suosittelen!

Et taida tietää mitä Britanniass' tapahtu

Jos se nyt on joltain jäänyt epäselväksi niin elämäni tämän hetkinen suurin epäkohta on kaupunginosa jossa asun. Eli Kannelmäki. Kannelmäkeen muutin ihan vaan rakkaani takia ja tietenkin vielä suoraan Kalliosta. Aika karu. Eikä edes niin romanttistakaan. Mutta onneksi kaikki on väliaikaista. Kannelmäki on nimittäin aivn hirveä mesta asua. En suosittele muille, kuin takakireille kyylämummoille ja rasittavan kovaäänisille ja ylimielisille lapsiperheille.

No, (vaikkei ihan uskoisi) niin asutaan sentään aivan Kannelmäen ostarin kulmalla, eikä siis se uuden Prismasta ja parista muusta liikkeestä koostuvan, vaan sen vanhan ostarin, josta löytyy vähän mainettakin niittänyt Pub Britannia ja neljä muuta enemmän tai vähemmän räkälää. Asiakaskunta koostuu jokaisessa baarissa lähinnä isohkon kokoisista vanhenemaan päin olevista naishenkilöistä ja kaljalta ja makkaralta haisevista pälvikaljumiehistä. Ja kaljaa maistuu.

Mutta tänään me käytiin MUN UUDEN DUUNIN (!!!) kunniaksi Britanniassa. Siellä nimittän ruoka on ihan maittavaa lähiöpubruokaa. Sellainen Suomen vastine Englannin pubiruualle. Burgerit maistuu hyvältä, pizzoihin saa vähän spessumpia täytteitä ja lapsille löytyy nakit ja muusi.
Mutta omasta mielestäni Britannia helmi on Chevre chicken -annos. Siinä on niinku yhdistetty rohkealla kädellä kaikkea hyvää, vähän överisti. Annoshan siis sisältää nachoilla kuorrutetun kananrinnan (menee kokeiluun) vuohenjuustolla ja pippurisella paistikastikkeella. Tulisko ihan heti perinteisemmälle Björckin Tomille mieleen? Kylkeen vielä paistetut perunalantit ja sekalainen satsi vähän huonosti työstettyjä kasviksia.
Mutta annos on ihan superherkullinen ja aion todellakin tehdä tästä oman tulkintani! Vaikka kaikki nachot, vuohenjuustot ja paistikastikkeet tuntuvatkin hieman innovatiiviselta yhdistelmältä, kyllä ne hyvältä maistuvat. What's not to like?

Ja alkuun pitää tietysti tälläisissä paikoissa ottaa hellyyttävä salaattipyötä.Tänään löytyi ainakin täysin mautonta kanamakaronisalaattia (bonukset noista basic-makaronien käytöstä!) ja hemapa-raejuustosalaattia. Oijoi, mua vaan aina tälläiset perisuomalaiset "junttiudet" hymyilyttävät. 

Plussaa ravintolalle vielä, että annos on aika kauniskin vielä. Ja hintakaan ei kovin kukkaroa syö, 15,30. 

Istuttiin loosissa, plyysipäällystetyillä sohvilla ja kämppis oli niin ADHD:na, että ei pysynyt paikoillaan vaan kävi kokoajan pelaamassa bilistä, moikkailemassa kavereita tai röökillä. Me kaksi vaan nautittii ruokaa ja mietittiin mihin se yksi taas katosi. Ihan kuin lapsiperhe ruotsilaivalla. Miinus rööki. 

Jos ikinä Jumala suo teille sen epäonnen, että päädyttä Kantsuun, niin helpottakaa oloanne Britanniassa. Tai Britannian vieressä ihan huippupubissa, Tartanissa. Se on ihan hauska mesta ja paikalla hyörii usein paikan jenkkiomistaja. Live-musaa, spessujuomia, kuten japanilaista viskiä, ja bilispöytä.

TORIA & SOULIA

Tulipas pieni breikki kirjoittelusta, mutta viikonloppuisin on vaan niin kamala vaikea löytää aikaa! Ja olen saanut tehdän isin yritykselle Facebook-sivut, joten mulla on hyvät syyt.

Ensinnäkin, Kjelliltä on tullut ulos uusi kirja Hägring 38 (tilaa klik!)! Suomeksi taitaa kulkea nimellä Kangastus 38. Lukekaa se, koska mäkin aion.

Ravintolapäivä jäi välistä, mutta ihan siistiltä näytti. Ehkä kuitenkin alan jo odottaa tapahtumalta jotain uudistumista tai spessumpaa tarjottavaa. En tiedä. Alkaako Ravintolapäivä käymään liian tavanomaiseksi?

Viime viikon pääsin pitäskä aikaa vanhoille kotikuljimme ja Soul Kitcheniin. Harmi vaan, että lounas oli aikamoinen pettymys tällä kertaa. Ennenvanhaan käytiin avokin kanssa silloin tällöin nauttimassa Soul Kitchenin ihanaa Chili con carnea lounaaksi, mutta nyt se ei ollut edes listalla. Teki mieli kalaa, joten otin kampelaa katkaravuilla kuorrutettuna (...). Mukana kermaviilipohjainen tillikastike ja perunamuussia.
Miten ensinnäkin niinkin kulttisuosiossa oleva ravintola kuin Soul Kitchen ei voi osata tehdä perunamuussia? Mössö oli ihan mautonta ja ärsyttävän kokkareista ja jauhoisaa. Ärsytti.
Ja se kampela. Jeesus. Ilmeisesti pakkasesta revitty einesmöykky, katkaravut maistuivat ihan neljä päivää vanhoilta ja kuorrutus oli se sama mikä on euroshopperin kalapuikoissa.
Miksei vaan yksinkertaisesti voissa paistettua kampelaa ja hyvää perunamuussia. Mä en tee perunamuussia, koska siitä tulee auttamatta pahaa ja mä täysin hyväksyn tämän vajavaisuuteni. Ja niin pitäisi Soul Kitcheninkin hyväksyä. Ennen sieltä sai hyvää muussia.
Ja faijankin hedelmäinen kanasalaatti oli aika heikko esitys. Not good.

Harmittaa, jos ravintola on menossa huonoon suuntaan, koska paikasta on niin hyviä muistoja. Mun ja avokin ekat treffit oli Soul Kitchenissä.

Olihan nätti lautanen!

Kalliota ei saa pilata huonoilla ravintoloilla eikä kätisevillä lapsiperheillä.

Tänään lähdin rakkaan italiankaverini (suomalaisen, mutta Italiassa tavatun) kanssa piiitkälle illallis-lounaalle Toriin. Siellä sentään asiat toimii ja ruoka on hyvää. Plussana vielä huippuhauska henkilökunta. Kaverini kertoi ottavansa kokis lightin ja tarjoilijan rehellinen vastaus oli "etkä ota.". Kyllähän tollasia punavuorelaisia vähän kärkkäitä hipsterismiehiä kelpaa katsella ruokaillessa. 

Kivasti on delfiinit huomioitu

Ensin kelasin ottavani ikisuokkarin (niiden lihapullien lisäksi) vegeburgerin, mutta kappas! Munakoisoleipä hummuksella ja sahramijogurttikastikkeella! Oh, pakko saada sellainen! Hummus oli hyvin tehty ja huomaan, oppivani tykkäämään siitä, mutta sahramijogurttikastike. Ah <3! Aivan järkyttävän hyvää. Raikasta ja erilaista. Ja kylkeen tietty ranskalaiset, koska ne on Torissa niin herkkuja. Parempia olen syönyt ainoastaan Bläkissä.

Juomana otin Club Mate colaa, joka on ehkä parempaa, kuin tavallinen. Vielä totuttelen, ja kyllähän luontaisen kofeiinin nauttiminen tuntuu luontaisemmalta. Kaverin mielestä maistui väljähteneelle kolalle. Musta juuri sopivan ei-makeaa.

Loppuun vielä cappuccinot, jotka oli erikoisen hyvät helsinkiläisiksi. KIIITOS TORI! Sinun luoksesi palaan aina mielelläni. 

Ja jaksoin taas taapertaa masentavaan m-junaan. 

Ei ruokaa laisinkaan

Eilen pojat vietti poikien iltaa, joten mulle se tarkoitti paistettua riisiä valkosipulilla. Ei siis mitään aasialaista paistettua riisiä vaan ihan vaan päivän vanhaa paistettua riisiä ja valkosipulia. Eli siitä sitten reseptiä repimään.

Mutta, mutta.

Huomasin, että HBO:lta oli ihan salakavalasti tullut elokuva mun lempiparista ever. Eli Ernest Hemingwaysta ja Martha Gellhornista. Ernestinhän nyt kaikki tietää (tai jos ei tiedä, niin pysy ihan hiljaa), mutta Marthasta tietää ihan liian pieni joukko ihmisiä! Hän on sentään varmastikin kuuluisin ja työteliäin naissotakirjeenvaihtaja ikinä (en vain ole vielä löytänyt toista 24-vuotiasta, joka fanittaisi kovasti sotakirjeenvaihtajia). Kannattaa lukea leidistä lisää, jos vaan löytyy materiaalia. Suomesta harmmillisen huonosti, mutta esimerkiksi Amazonilta löytyy elämäkertoja kummastakin. Martha kävi myös Suomessa talvisodan aikana tekemässä juttua Collier's-lehdelle.

Tsekatkaa tämä!

Hemingway & Gellhorn (HBO, 2012)

Pain à l'ancienne - viiden päivän tuska

Koin viime yönä ensimmäistä kertaa jotain sellaista, mitä varmaan synnyttävät naiset kokevat (menikö heti ihan epäkorrektiksi?) Leivoin ja onnistuin.

Mennäänpä torstaihin.

Aina kun haluan lukea hyviä leipäjuttuja tai romuttaa lapsuuden uskoani siihen, että naiset osaa leipoa paremmin kuin miehet, lueskelen  Viva Ciabatta! -blogia, jota pitää hienolasinen ja -viiksinen Aleksi. Eräänä aamuyönä löysin mielenkiintoisen antiikkisen leivän reseptin. Siis jos pain à l'ancienne ensinnäkään tarkoittaa antiikkista leipää.
Ja torstaina iskin tarkasti mitatut jauhon ja veden kulhoon ja jääkaappiin odottamaan lauantaita. Koska tällä kertaa Teen. Niinkuin. Aleksi. Sanoo.

Launtai saapui ja ex tempore -Flow. Taikina jäi kaappiin, kyllähän mä sen sunnutaina tekisin. En vaan olekaan niitä naisia, jotka osavat yhdistää leipomisen ja festarit. En alkuunkaan.

Yhtäkkiä olikin tiistai-ilta, kun kaivoin taikinaraasun jääkaapista. Tuoksu oli ihan hyvä, joten päätin jatkaa. Lisäsin taas tarkasti mitatut veden, hiivan ja suolan. Annoin taas olla. Vaivasin ja venytin ja lykkäsin taas takaisin jaakaappiin. Usko horjahti moneen otteeseen. Miltäköhän taikinan pitäisi näyttää? Luin ohjetta eteenpäin ja usko järkkyi vielä lisää. "Annetaan levätä kaksi kertaa 90 minuuttia joiden välissä taikinaa venytellään(stretch an fold) ja vielä jokunen tunti", apua! 

Vastasyntynyt 

Taikina lähti vihdoin uuniin puolen yön maissa ja hyvin epämääräisen näköisenä. 
Mutta kyllä! Se onnistui ja oli ihan pirun hyvänmakuista. Pähkinäistä, rapeakuorista ja sisältä pehmeää.  Oisi voinut olla ehkä vähän kuohkeampaa, mutta ekaksi kerraksi, mun leivonta- ja sääntöjentottelutaidoilla tämä oli ihan täydellinen! LISÄÄ!

sisältä töpselinenä

Paras leipä ikinä! Ei vaikea tehdä, mutta odotusta vaativa ja epävarmuuksia luova. 

Toimi hyvin aamulla Paulig Premium -kahvin kanssa

Huojentuneena pääsin vihdoin nukkumaan. Aamulla leipää ja uusi taikina jääkaappiin odottamaan oikeaa hetkeä. Ja ennen kaikkea seurasin ohjeita orjallisesti ja onnistuin. Kyllä musta vielä leipuri tehdään.

Tukka kärsi eniten

Ne hektiset hetket

Joskus vaan käy niin, että tiedän jo etukäteen seuraavan parin päivän ohjelma. Ei usein, mutta joskus.
Jos tälläinen tsägä tai kauhukuvitelma käy toteen, yleensä se tarkoittaa, että päivät tulevat olemaan hektisiä. Joko siis vaan chillaan tai toisena vaihtoehtona kiidän.

No, tosiaan viikonloppu meni kokonaan töissä ja nälkähän siinä tulee!

Eipä hätiä, koska olihan kerran sekin aika, kun mulla oli kokonaisia kuukausia täynnä jokapäiväistä ohjelmaa. Eli tiedän, milloin alkaa hermo palaa ja mistä syystä. Nälkä.

Näillä nälän hetkillä haluan syödä jotain oikeaa ruokaa. En proteiinipatukoita, myslipatukoita, epämääräisiä sademetsistä kuljetettuja marjoja tai pussinuudeleita, joten varaudun hyvissä ajoin suurella määrällä proteiinipitoista, herkullista lohturuokaa. Hyvä safka kuitenkin on muutakin kuin maksimaalista sykkimistä varten.

Ja nyt on vielä kesä (tai siis ainakin päivällä oli), joten papuinen chorizokeitto tai aikuisten makaronilaatikko (siis se mihin tulee 300 gr juustoja ja 700 gr lihaa) eivät tuntuneet hyvältä... Kikherneet tuntuu aina hyvältä! Niistä siis salaattikikkailua ja duunipaikalta edullisesti lähtenyt ulkofilee pannulle.

Pihveille tein viimeisistä omakasvattaman punaisen basilikanlehdistä ja valkosipulista superherkullisen maustevoin. Punabasilikassa on jännän hamppuinen ja mun mielestä jouluinen maku. Se ainakin lähtee varmasti ensi keväänäkin kasvatukseen. Miten noi mun kasvatukset vetelee jo viimeisiään? Äskenhän oli toukokuu ja laitoin ne itämään.

Kikherne-fetasalaatti, joka sopii kaiken kanssa 

4-6:lle

• 500 gr kikherneitä keitettynä
• mötkäle fetaa
• 4 tomaattia
• 2 avomaakurkkua
• puoli puskaa sileälehtistä persiljaa
• pikkupala kesäkaalia
• 3 kevätsipulia varsineen

•  3 rkl punaviinietikkaa
• iso luraus oliiviöljyä
• yksi pieni murskattu valkosiban kynsi
• ripaus sokeria
• suola&pippuri

Heitin kikherneet ja sipulin valkean osan (luonnollisesti pilkottuna) hengaamaan pariksi tunniksi etikan, öljyn, valkosipulin ja sokerin kanssa. Juuri ennen ruokailua lisäsin pilkotut tomaatit, kurkut ja kaalin sekä silputun persiljan ja kevätsipulin varret. 

Päälle feta murennettuna rennolla kädellä (eikä takakireästi veitsellä!) ja ripaukset suolaa ja pippuria. 

Tuntui hyvältä lounaalla ennen töitä, yöllä töistä palatessa ja aamulla krapulassa. 

Valmiista annoksesta ei ehtinyt tulla kuvaa, koska Kallion keisarinna on pihvinaisia. 

FLOW 2013 - kesän paras viikonloppu + munchies

Kun tämän vuoden Flow:n esiintyjälistaa alettiin julkaisemaan hypin ensin riemusta ja merkitsin duunikalenteriini jo valmiiksi tulevan lomaviikon Flow:n ajalle, seuraavassa hetkessä olinkin jo saanut potkut ja uutta duunia ei ollut lähimaillakaan, joten riemu vaihtuikin hiusten repimiseksi.

Juuri sopivasti ennen festareita ilmoitettiin, että Public enemy tulee tuuraamaan peruuttanutta bändiä. Tässä vaiheessa oikeesti kirosin kaiken ja meinasin ruveta vallan väkivaltaiseksi.

Viime perjantaina olin ysiin astin Kantsun Prismassa kassalla kuuntelemassa mummolähiömummojen itkua ja vinkumista, mutta! Lauantaiaamuna heräsin ihanaan tekstiviestiin: "tarviitko töitä??" No, tottakai! [Tässä kohtaa iso kiitos rakkaalle Karolle ja muullekin jengille. Pus.]

Lauantain ja sunnuntain olin siis kaatamassa kaljaa, siideriä ja tekemässä ensimmäistä kertaa maksusta drinkkejä. Ja vielä Flowssa! Eipä olisi voinut tulla parempaa yllätystä ja parempaa viikonloppua.
Luppoaikaakin siunaantui sen verran, että päästiin avokin  kanssa myös safkaamaan hyvin, chillailemaan nurmikolle, moikkailemaa frendejä ja ennen kaikkea kuuntelemaan Nick Cavea, Tricky Tick Big Band & Julkista sanaa, Oukkidouppia, Kraftwerkiä ja todellakin sitä motherfucking PUBLIC ENEMYA! Ja kaiken lisäksi Flava Flav oli Chuck D:n messissä ja kävelipä tyyppi aivan meidän ohitsekin kesken keikan.
En ole niin paljoa hyppinyt ja huutanut piiiiitkään aikaan. Varsinkaan selvinpäin. Mutta oli paras keikka pitkään aikaan.

Ja eikä tässä vielä kaikki! Pääsin myös juttelemaan lempikirjailijani ja aikuisiän idolini Kjell Westön kanssa. Hän tilasi 16 cl punkkua, mä annoin 24 cl ja kerroin olevani iso fani. Juteltiin hetki kirjoista (uusin ilmeistyy vajaan kahden viikon kuluttua! Hurra!) Kjell on huippu <3.

Töitä // aurinkoa // iloisia ihmisiä

lapsuuden "vanha vuoristorata"

Krafkwerk 3D sai suomalaiset bailaamaan
 ihan uusissa sfääreissä

Green

Publicin keikalla hymy vähän herkässä

Ja sitten se ruoka. Flow kyllä nostaa itsensä ihan uusiin ulottuvuuksiin safkakojujensa ansiosta (ja tietysti tölkkipanteillaan)! Löytyy kaikki Helsingin parhaat hipster-ruokapaikat edustettuina ja on etnistä ja lähiruokaa. Meidän työpaikkaetuun kuului ilmainen lounas ja paikan sai valita itse. Pitäskö mennä Nomad Kitcheniin, Sävyyn, Umeshuun syömään sushia vai Groteskiin bögölle?

No, meille valikoitui tänä vuonna Street Gastro (koska kaveri oli siellä töissä, joten ruoka ja ylävitoset samassa), New York Ninja (nälkä yllätti juuri ennen Publicia ja Ninjaan ei ollut jonoa) sekä sunnuntaiyöllä viimeisenä aukioleva Tori. 

Street Gastrossa moikattiin ihanaa Simoa, joka hääräsi urheasti koko viikonlopun kuumassa pienessä keittiökopissa ja napattiin mukaan leipätaskuhässäkät, joita myös sandwitcheiksi kutsutaan, täytettyinä toinen possulla ja naminami-piparjuurikastikkeella ja toinen kanalla. Possulla täytetty tasku oli oma lempparini tänä vuonna. Herrrrkkua!

Public enemyä enteilevä lounas löydettiin New York Ninjasta. Annoksen nimi oli Surfing Ninja ja se meinasi tietysti ravintolan omaa tulkintaa surf'n'turfista. Ihanaa lohta ja mehukasta burgeripihviä korianterin, basilikan ja paahdetun sipulin kanssa. Päälle omat truuttaukset srirachaa. Jaksoi tehdä töitä ja siinä välissä myös vähän bailatakin.

Sunnuntaiyöllä ainoa paikka, josta saatiin vielä ruokaa oli Tori. Ei mikään huono tsägä, koska näitä pullia olin hekumoinut juuri männäviikolla. Olihan Alppitori ennen ihan kulman takana kotoa. 

Oli ihanaa istua hetki kaksitaan melkein tyhjällä, pimeällä festarialueella ja nauttia lihapullia ja oikeesti maailman parasta perunmuussia. 

Flow ottaa ihan omaa jalansijaa ruokafestivaalinakin. Hipstereille en soisikaan tarjottavan muuta kuin parasta.

Olisipa jo ensi vuoden Flow

FLOW

Nopea päivitys vaan, että olen tänään sekä huomenna kaatamassa kaljaa Flow:ssa seitsemästä alkaen!

Eli kaikki siis moikkaamaan (kädessä olevasta mustahiuksisesta merenneidosta ainakin tunnistaa) siihen päälavan viereiselle kaljateltalle.

SEE YOU THERE.

BÖGÖS FOR MY BABY

Ensinnäkin, olen ollut tässä nyt useamman kuukauden kärkyllä yhteen duunimestaan ja kelatkaa, mä sain sinne työhaastattelun! Enkä vain työhaastattelua, vaan työhaastattelun viidennen kerran!

Eikai sitä voi tälläisen ilouutisen kuultuaan tehdä
muuta kuin lähteä saareen?

Kyllä, mua varten lennätetään nyt jo toista kertaa jengiä Ruotsista, ihan vaan juttelemaan. I must be kinda special... Sen lisäksi ihan vaan kolme kertaa haastattelu suomeksi.
Elikkä, nyt kaikki sormet pystyyn. Koska mä tarvitsen tämän duunin kipeesti!

Mutta asiaa eli ruokaan.

Toissapäivänä vietettiin mun ykkös-hanun, eli avokin synttäreitä.

Ei siis muuta kuin kauppaan, valmiskakku kärryihin, sekä tarvikkeet bögöihin, eli hampurilaisiin.
Tällä kertaa ei stamina riittänyt, vaan jouduin ostamaan sämpylät valmiina. Kyllähän ne meni, paremman puutteessa ja maailman parhaiden kastikkeiden kanssa, mutta yleensä teen sämpylöiset tällä Jauhot suussa -blogista löytämälläni reseptillä.

Mun mielestä  hampurilainen kostuu hyvästä pihvistä, hyvästä kastikkeesta ja muuten aika plain-täytteistä. Ei lähdetä turhia kikkailemaan!

Tein myös jenkun kämppikselle ja lisäsin sipulia pihveihin. Ei se tiedä vielä ja hyvin maistuivat!

Sipulilla silattu hampurilaispihvi

8-9 pihviä

• 400 g sikanautajauhelihaa 20% rasvalla
• yksi sipuli ihan ihan pienenpieneksi pilkottuna
• yksi pekonisuikale paistettuna ja pilkottuna
• yksi kananmuna
• suolaa&pippuria

Paistelin pekonin ja heitin myös sipulin vähäksi aikaa kuullottumaan.

Lopuksi yhdistin raaka-aineet ja sekoitin hyväksi mössöksi ja paistelin pannulla. 

Lähis kämppisen näennäisesti sipulittomasta purilaisesta

Oma

Kastikkeet on mielestäni bögöissä tärkeintä. Niin kuin yleisestikin elämässä.

Jalapenomajo

• hyviä tölkkijalapenoja
• 1,5 dl hyvää majoa (Hellman's!)
• 1 rkl punaviinietikkaa
• suolaa&pippuria

Kuution jalapenot ja sekoitin aineet yhdeksi iloiseksi kastikkeeksi. Tekeytyi jääkaapissa tunnin verran.

Oli potkua ja makua! 

Valkosipulimajoneesi with a twist

• Yksi yksikyntinen valkosipuli
• 1,5 dl majoneesia (sitä Hellman'sia!)
• pieni tupsu tilliä
• toinen tupsu itse kasvattamaani kiinalaista ruohosipulia, jossa on kivan valkosipulinen maku
• 1 tl Rajamäen valkosipuliväkiviinaetikkaa
• suolaa&pippuria

Valkosipuli murskaksi ja tupsut silpuksi, kaikki kamat yhteen ja sekoitus! Voilá!

Tämäkin hengasi hyvän ajan jääkaapissa ja oli niin hyvää, että piti yölläkin käydä maistamassa.

Bögöt on ihania.

MAAILMAN PARAS PASTA & MAAILMAN HUONOIN RUOKAKUVA

HURRAA!

Katselin eilen tylsistyksissäni kuvakokoelmiani koneelta ja whaatttt, löysin ihan hirveän määrän bloggaamattomia ruokakuvia! Jes, ei tarvii kokata väkipakolla, että saisi tänne jotain matskua!

Kuvia oli niin paljon, että kahta ruokalajia en edes tunnistanut, saatika tiennyt itse sellasia tehneeni. Omat yhteiskuvani ruuan kanssa kuitenkin paljastavat minun ne tehneen.
Ja minäkö olen joskus kokkaillut kanttarellirisottoa ja lohta?

Kaikkea sitä vaan itsestään oppii.

Ja ennenkaikkea. Löysin kuvia parhaasta koskaan syömästäni pastasta.

Pastan teki yhden parhaan Italian ystäväni kämppis, calabrialainen Pietro. JA SE ON NIIIN HYVÄÄ!
Erityisen hyvää se oli tietysti siksi, että aito italialainen sen kokkasi italialaisista raaka-aineista ja se syötiin parhaiden frendien kanssa.

Tämä on juurikin se pasta joka ei todellakaan maistu samalta Suomessa ja kulutkin kasvavat huomattavasti suuremmiksi kuin Italiassa kokkailtuna. Eli ei varmaan kandee edes kokeilla.

Pietron tuoremakkara-zucchinipasta

4:lle

• sen muotoista pastaa, mitä ei Suomesta löydy
• neljä paksua salcicciaa, vaikka jotain vähän mausteista
• kaksi hassua pientä ja pyöreää kesäkurpitsaa, joita ei tietysti saa suomesta, mutta varmaan sellainen pitkulainenkin käy
• yksi sipuli
• kolme valkosipulin kynttä
• suolaa&pippuria
• oliiviöljyä
• parmiggiano reggianoa (ei sitä pussiversiota)

Laita pastavesi kiehumaan tarpeeksi suolaisena (siis merivesi-suolaisena, ei suomalainen-laihduttaja-suolaisena). Freesaa pilkottuja sipulia ja valkosipuleita pannulla oliiviöljyssä hetki ja lisää sitten pilkotut kesäkurpitsat.

Ehkä tässä vaiheessa vesi jo kiehuu, joten viskaa pasta kypsymään ja lisää taasen kastikkeeseen paloitellut makkarat. 

Kun pasta on al denteä kaada vähän keitinvettä kastikkeeseen ja loppuvesi lavuaariin tai jos oikein italialaiseksi äidyt, niin parvekkeelta alas. 

Sekoita pasta kastikkeeseen, mausta pippurilla ja juustolla ja tarjoa vaan parhaille kavereille.

Juustoa saa kaikki laittaa lisää niin paljon kuin haluaa ja ruokajuomana halpaa punkkua. 

Oi. Che buono.

Niin ja se kuva...

Eihän se kaunis ole.

Chili's my dawg!

Chili con carneen mä luotan.

Sen kerran kun se epäonnistuu, mä lopetan tyystin kokkaamisen ja siirryn valmisruokiin ja ravintoloihin.
Tätä olen kehitellyt usean vuoden ajan ja nyt se on sellainen kuin mun mielestä pitääkin.

Tietty mielelläni tekisin chilini jauhamattomasta lihasta, mutta taas kerran ne kukkaron nyörit kiristää liian pahasti! Anyways, naudan paistijauhis käy mainiosti ja kyllähän tätä sikanaudallakin syö.

Mutta mutta, miten tehdä chiliä, kun kämppis ei syö sipulia?
Chili kun on yksi niitä ruokia johon vaan sieluni käskee sipulin vaikk mikä olisi.
No, onneksi kastike muhii sen verran kauan, että sipulit heitin kokonaisina messiin.
Ja muutenkin, Imma keep it simple!

Voilá!

Mun chili con carne

Isolle jengille

• 750 g naudan paistijauhelihaa, tai maksusietokyvyn mukaista muuta lihaa (tai tietysti soijarouhekin käy, uita sitä ensin esim. kasvisliemessä)
• kaksi sipulia (yleensä pilkottuna, nyt kokonaisena)
• meiltä hulahti kuusi valkosipulin kynttä ja yksi yksikyntinen valkosipuli kaikki murskattuna
• kolme tölkkiä kidneypapuja
• kaksi purkkia hyvää tomaattimurskaa (Mutti toimii!)
• 2 dl vettä 
• 2 lihaliemikuutiota tai desin verran härkäfondia (kasvisversiossa kasvisvaihtoehtoa)
• neljä mehukasta tomaattia kaltattuna ja pilkottuja
• 4 peperoncinoa tai vastaava määrä chilijauhetta
•  3 rkl juustokuminaa
• 2 rkl paprikajauhetta
• isohko loraus punaviinietikkaa
• 2 rkl sokeria
• suolaa hitunen ja paaaaljon mustapippuria

Itse suhautin ensin mausteita öljyssä ihan pienen hetkisen ja lisäsin tomaattimurskat, pavut, valkosipulit, sipulit ja lihan. Hetkisen kiuhuteltuani törväisin joukkoon tomaattikuutiot sekä veden + liemikuutiot/fondin.

Lopuksi vielä etikkaa ja sokeria.

En paista lihaa ennakkoon, vaan annan sen vaan kypsyä ihanan muhevaksi kastikkeessa.

Haudutin chiliäni kolmisen tuntia miedolla lämmöllä.

Ekana päivänä nautittiin riisin ja creme fraicen kanssa, tokana ja kolmantena tortilloiden välissä avokadon ja salsan kanssa. Lopuksi suoraan jääkaapist lusikalla. Toimii!

¡Vamos!

det är jätte kiva gubbröra

Päästin taas irti suomenruotsalaisen puoleni, eli kokkailin porukoilla gubbröraa, eli Google Translaten mukaan muna-anjovissalaattia, meidän klaanin mukaan sillimöössiä. Toisinsanoen väärinkäsityksiä sattuu ja aina kaikkia ei tajuu mistä puhun. Reseptikin on täysin äidin ohjeiden ja oman sävellyksen harmoninen tuotos.
Oli miten oli, tämä on paras kesäruoka ikinä.

Tää oli muuten se ruoka, jota pyysin äidin kokkaamaan kun palasin Italiasta. Ja onhan se ihan jätte mysiga och cool som fan!

Gubbröraan/niihin toisilla termeillä kutsuttuun höttöön tarvitset:

neljälle tai mun tapauksessa itselleni mahdollisimman suuri mörssäysmäärä + vanhemmille kevyt illallinen

kaksi purkkia anjovisfileitä
pieni lasipurkki matjessilliä (ei ehkä kuulu siihen the reseptiin) tai vielä yksi anjovispurkki lisää
kaksi kananmunaa
200 g kermaviiliä
150 g smetanaa
kaksi kevätsipulia varsineen päivineen
tupsu tilliä
suola&pippuri

Itse hulautin vielä happamuusmielihaluissani ruokalusikallisen omenaviinietikkaa mukaan

Keitä kananmunat koviksi ja laita kylmään veteen hengaamaan. Sillä välin silppua sillit, anjovikset sipulit ja tillit ja lopuksi vielä viilenneet kananmunat. Ja ne pilkotaan todellakin sellaisella munaviipalointineelta, back from the 80's! Ja Polkkapossu näytti miten munat kuoritaan.
Kaikki yhdistetään yhdeksi iloiseksi mössöksi ja annetaan rauhoittua jääkaappissa sen aikaa, kun uudet perunat kiehuvat suola-tillivedessä.

chop chop chop!

ihanat uudet perunat

Valmis! Nautitaan mielipaikassa.

Lopuksi vielä kahvit ja pari mustikkaista kaurakeksiä.

En ganska bra dag...

rahaton varhaiskaalirakastaja

Varhaiskaali on niin namia!

Kaalikamua on tänä kesänä mennyt kurkusta alas ennätysmäärä, tietysti makunsa ja loputtomien käyttömahdollisuuksien takia, mutta myös huokean hinnan takia.

Muutkin ovat blogimaailamassa taas kesän korville päästäessä alkaneet varhaiskaalirakastajiksi.
Esimerkiksi yhden lempiblogini, Kulinaarimuruja, namikaalimania kuulostaa ja näyttää ihan mulle sopivalta.

Yksi lempparikäyttötapa rakkaalle kaalilleni on yhdistää se pastan kanssa.
Idea tulee perinteisestä italialaisesta cucina povera -reseptistä, jossa perunoista ja kaalista tehdään tuhti ja herkullinen kastike pastalle. Cucina povera on muutenkin lähellä sydäntä, miten ne italialaiset ovat tehneet köyhien ruuista täyttä taidetta?


Tässä yksi hyvä esimerkki omasta taidosta tehdä superhalvalla superhyvää:

pari desiä makaronia tai mitä pastaa nyt sattuu kaalista löytymään
pari desiä varhaiskaalia tai ihan peruskaalia suikaloituna
voita paistamiseen
1 yksikyntinen valkosipuli pieneksi pilkottuna
pari ruokalusikallista sitruunamehua
hyvää oliiviöljyä
suolaa & pippuria

Keitä makaronit valmiiksi ja paistele niitä sekä kaalia ja valkosipulia oliiviöljy-voi-seoksessa niin kauan, että ottavat kumpikin väriä. Itse en tykkää paistaa kaalia ihan kuoliaaksi, vaan sen pitää jäädä vähän rapsakaksi.

Lisää lopuksi sitruunamehu ja mausteet sekä vielä vähän oliiviöljyä.

Ja raaka-aineita tietenkin käytetään mahdollisuuksien mukaan. Eli jos pastaa on vähemmän, lisätään kaalia, ja jos valkosipulia ei vaan löydy sen voi korvata vaikka sipulilla, ruohosipulilla tai ihan ilmankin pärjää.

Päälle vielä kaapista löytyneet leivänkannikasta murennetut muruset ja voit muuttaa niihin Napolin vähän huonompiinkin kortteleihin!

Buon appetito!

Ainiin!

Mutsi oli ostanut mulle kesäpäivän lahjaksi kaakaonibsejä ja ne maistuivat ihan sairaan pahalle pelkästään.

Mitä tehdä kaakaonibseillä?


[ja jos hajalatte muistella mun italianaikoja, niin sehän löytyy vieläkin: Kallion Kimallus e Dolce far Niente]

Tsatsikia & falafelia rakkaalleni

Maanantaisin on kivaa (näin työttömänä opiskelijana) kokkailla jotain vähän parempaa.

Joten kahdeltatoista tossut jalkaan ja suunnaksi Kantsun Prisma. En ole ikinä ehtinyt sieltä alle tunnissa ulos. Teen tarkan kauppalistan, mutta silti kori on täynnä kaikkea "no, oishan se kiva tätäkin maistaa ja täähän on tarjouksessa" -kamaa ja kauppalista on unohtunut jo aikoja sitten. Avokin kanssa tuuletetaan huolella, jos olen muistanut ottaa kaiken mitä oikeasti tarvitsisin.

Mutta ruokaan!

Ajatuksena oli tehdä meille kolmelle fetalihapullia ja tsatsikia, mutta kämppis lähti rientoihinsa jo iltapäivällä, joten kaivoin kaapin uumenista valmiin falafel-mixin. Ei ehkä se ortodoksisin vaihtoehto ruokabloggaajalle, mutta nettisivuillakin lukee näiden olevan "fancy mix". Ja vielä jos saan puolustella niin kikherneitä löytyi kaapista vaan kuivattuina ja en voi sallia rakkaani odottavan ruokaansa yli 15 tuntia. Ja onhan noi ihan hyvin. Ja tehty ihan Libanonissa asti!

Paketissa tulee mukana myös pussillinen natriumkarbonaattia. Tää tuli vähän yllätyksenä ja kuulosti niin HC:ltä, että jätin käyttämättä. Lisäsin kuitenkin mukaan vähän inkivääriä, jeeraa ja fetaa murusteltuna.

Tsatsikin sentään tein itse. Lähikaupassa oli avomaankurkun hurjassa 0,99e:n tarjouksessa, joten niitä on rouskuteltu useampi päivä. Ne on vaan niin ihania ja käytännöllisen kokoisia ja huomattavasti luonnollisemman näköisiä kuin EU-kurkut.

Tarvitset:

• 2 kämmeneen sopivaa avomaan kurkkua pieninä kuutioina (itse poistin myös siemenet)
• turkkilaista jugurttia kaksi kukkuraista ruokalusikallista
• yhden valkosipulin kynnen murskattuna
• ruokalusikallisen viinietikkaa (itselläni oli punaista, koska en uskaltanut lähteä sen valkosipuliväkiviinanetikan kanssa kikkailemaan)
• suolaa & pippuria
• pinnalle oliiviöljyä

Homma vaan sekaisin ja jääkaappiin tekeytymään hetkeksi! 

Vaikka olenkin aika iso valkosipulirakastaja, tsatsikiin en tykkää laittaa sitä ihan hirveetä määrää, se kun tuppaa pilaamaan liian suurina määrinä kurkun ja jugurtin raikkaan maun.

Voilá!

Loppujen lopuksi ruoka oli ihanan raikasta ja maittavaa.
Keittelin kylkeen vielä riisiä lihaliemessä ja mausteissa ja valitsin sinisen lautasen, joten lopputulos oli aika isänmaallinen...

... mitä nyt falafelpihvit ottivat vähän extraväriä

... Ihan niinkuin suomalaiset aurinkorannoilla.

Veneellä Käärmeluodoille

Lauantaina lähdettiin omien vanhempien ja avokin kanssa veneellä viettämään päivää Helsingin edustalle.
Faija oli tuunannut meidän vanhan avoveneen tosi hienoksi, mutta eihän mulla siitä kuvaa tullut otettua!

Valittiin meille jo hyvinkin tutut Käärmeluodot Lauttasaaren edustalta. Eli Munkasta sinne körötteli meidän pikkumoottorilla vajaa tunnin.
Äiti teki mukaan peruna-kukkakaalisalaattia ja kaupasta haettiin makkarat. Juotiin parit bisset sekä myös äidin valmistamaa basilikalla maustettu vesimeloni-mansikkajuomaa, joka oli aika nannaa!

Kahvin ja suklaan jälkeen kierrettiin luoto. Se kävin ihan kivasti treenistä! Oli sen verran kallioista ja hankalakulkuista.

Ja Helsinki on vaan niin ihana, niin mereltä kuin maaltakin katsottuna!

Seuraavaksi pakataan teltat ja makuupussit messiin ja vietetään luodolla pieni kesäloman poikanen.

Eka yritys

Ihan kiva syödä ja katsella merelle

Solia ja herneitä

Panoramakokeiluja

Lopuksi käytiin vielä Seurasaaressa heittämässä talviturkit. Niin, mä heitin talviturkin tänä vuonna heinäkuun lopussa!

Illalla käytiin kuuntelemassa Musea. Ihan vaan aitojen ulkopuolelta.

Tymäkän valkosipulinen kaalisalaatti & koiranhoitajan palkkio

Meillä on ollut täällä minikommuunissa nyt pari päivää sellainen hulabaloo, ettei kirjoittamisesta ole meinannut tulla mitään. Eläimiä juossut jaloissa ja kavereita piipahtanut läheltä ja Savosta.

Vanhemmat siis karkasivat pariksi päiväksi kylpemään Tallinnaan ja usuttivat mut hoitamaan meidän pörröistä Luca-koiraa.

Ilomielinhän mä suostuin, kunhan tuliaiset on riittävän hyvät. Pyysin vaan kylläkin virolaista sinappia. Ja sinappia sain! Ihan virolaisena ja ylläribonuksena myös venäläisenä.

Keltaisessa tuubissa tymäkkää virolaista Sinep-sinappia ja valkoisen ja punaisen sävyisessä erikoisen mautonta, mutta etikkaista venäläistä sinappia. Ikävä kyllä venäjän opiskeluni tyssäsivät ammattikorkean ensimmäiseen kuukauteen, joten en osaa nimestä sanoa mitään.

Sinepistä tykkään, varsinkin koska se on ihan ihan vähän liian vahvaa omaan sietokykyyn. Mutta maku Sinepissä on huomattavasti parempi kuin suomalaissa serkuissaan. Sopi tosi hyvin tarjolla olleille chorizo-makkaroille. Ja ennen kuin liikoja luulette, niin ei, ei meidän opiskelijabudjetilla menty kauppahalliin ostamaan oikeaa chorizomakkaraa, vaan ihan vaan Kantsun Prismasta löydettyä, ilmeisesti chorizotyyppisillä mausteilla maustettua Wilhelmin kyrsää. Oli kuitenkin ihan maukasta ja lihaisan oloista. Ja juuri tuo Sinep maistui erityisen hyvältä.

Venäläinen versio oli taas tosiaan erikoisen mitäänsanomattoman makuista, mitä nyt jouluisat mausteet meinasit saada mut hoilaamaan Jouluyö, juhlayö. Ihan kuin olisin kanelin maistanut? No, etikkaa ainakin oli yli omien tarpeiden. Kuitenkin ihan mukiin menevää.

Kaupasta lähti mukaan makkaroiden lisäksi Rajamäen valkosipuliväkiviinietikkaa. Piti ottaa ihan vaan punaviinietikkaa, mutta kun näin sanan "valkosipuli" en voinut vastustaa. Pullon kyljessä oli vielä inspiroiva ohje, joka ei millään lailla kuitenkaan liity tähän kaalisalaattiin, jonka loppupeleissä tein.

Asunto oli kerrankin aivan tyhjä (nukkuvaa pupua lukuunottamatta), että ei muuta kuin salaattitarvikkeet kulhoon, kulho sohvalle ja tietsikalta kokkiohjelma käyntiin!
Katselin siis kokkaillessa TV5:n Ruokamatkalla: Nyt grillataan -ohjelmaa, jossa oli kaikenlisäksi vieraina Aamulypsyn Juha Perälä ja Anni Hautala. Ne on mun lempparit. Tai siis kakkos- ja kolmoslempparit, heti Jaajon jälkeen.
Mikään ei ole hauskempaa kuin kokkailla samalla kun muut kokkaa!

Raaka-aineet

Kaunis varhaiskaali

Tymäkän valkosipulinen kaalisalaatti

Puolikas varhaiskaali

kolme pientä kesäporkkanaa

0,5 dl Rajamäen valkosipulista väkiviinaetikkaa

pari tippaa tabascoa

1 tl sokeria

suolaa ja pippuria

Varhaiskaalin leikkelin suikaleiksi ja porkkanoista tuli käyhän naisen julienne.

Kaadoin vihannesten päälle etikan, tabascoa sekä mausteet, ja sekoitin sormin.

Annoin hengailla rennosti jääkaapissa noin tunnin. 

Olipa vahvaa ja herkullista!

Sopii varmasti myös grillattavien lihojen tai kalan kaveriksi. 

Lopputulos

You are welcome!

Ainiin, meidän koira on mukana raw food -liikkeessä.