Mitä nistit mulle antoivat?

Ihan kahden päivän päästä voidaan heitellä avokin kanssa isot yläfemmat. Ollaan nimittäin asuttu yhdessä kokonainen vuosi! Ja sen lisäksi hoidettu kolme muuttoa yhdessä.

Elämä menee aika mallikkaasti täällä meidän alkovissa. Ja mun kaasuliesi on niiiiin ihana! Vieläkin voin vaan ihmetellä miten kätevä ja nopea se on verrattuna siihen erääseenkin keraamiseen helvettiin. Induktio on taas aivan liian new school ja nopea meikäläiselle. Ja kaasun kanssa saa tietty olla aina mukavan varuillaan, että milloin se posahtaa.

Koska nyt on sen verran hektistä töissä kummallakin ja tosiaan tuo yhteisasumisen vuosipäivä lähenee vääjäämättä, miksipä en esittelisi meidän rakkauden hedelmää? Ennen kuin aivan villiinnytte, niin puhun nyt vaan kinkkukiusaksesta. Tälläinen kinkkukiusaus with a twist kulkee meidän familyssa ihan vaan nimellä nistikiusaus.

Ja saanen avata tämän sananparren historiaa. Luettiin joskus vuosi sitten Hesaria, mä varmaan kahvilassa Kaarlenkadulla ja avokki internetissä. Artikkeli käsitteli Oulun käsiinräjähtänyt subutex-ongelmaa ja mukana artikkelissaoli tietysti paikallisia asiantuntijoita. Ja koko artikkeli alkoi niin, että toimittaja tupsahtaa noiden pikku subutex-intoilijoiden kotiin, jossa boijjaat vääntää kinkkukiusausta aura-juustolla ja chilillä höystettynä.
Eipä selvinneet teksiongelmat, mutta tämä ruoka jäi meidän molempien mieleen. Illalla sattumalta jompikumpi mainitsi asiasta ja ihanan ihanasti oltiin kummatkin kelattu samaa! Ton on pakko olli ihan sairaan hyvää.


Nistikiusaus (tai jos lapsia paikalla, niin aikuisten kiusaus)

• 1 kg perunasipulisekoitusta 
• 300 gr kinkkusuikaileita
• 150 gr aura-juustoa 
• kolme peperoncino-chiliä tai muuta tulista kamaa
• kaksi purkkia ruokakermaa
• desi lihalientä
• suolaa ja pippuria

Kaikki tietenkin isketään yhteen ja annetaan olla uunissa 225c noin tunnin verran. Ei turhia hötkyilyjä sitten! Ei toimi raa'alla perunalla. 

Vaikka menikin kirjoittaminen hieman retosteluksi, niin tosissaan tämä on ihanaa lohturuokaa ja niin helppo valmistaa isommallekin jengille. Ja ei ainakaan mikään tylsä teidän äitien valmistama kinkkukiusaus. 

Voilá!

Moiccu!

Perin ennakkoluuloton lohisalaatti

Jihuu, ensimmäinen ihka oikea ruokapostaus uudesta kodista, eikä vain selittelyä, siitä miksei bloggaaminen onnistu.


Nyt kun ollaan päästy taloudellisesti siihen tilanteeseen, että voin hakea Jumbon Prisman sedältä lämminsavustettua lohta niin hyöty on käytettävä.
Keskiviikkona siis näkötarkastuksen (huonontunut taas -0,20) tungin itseni kuuden miljoonan varhaisteinitytön muodostaman ihmiskilven läpi (Robin oli nimmarikeikalla, iik!) kauppaan ja suoraa päätä kalatiskille.

En edes tiennyt mitä lohesta kannattaisi tehdä, kun keitot ja muut perinteiset muussiyhdistelmät eivät innostaneet. Myös lohisalaatti on mun mielestä jotenkin aika tylsää ja mielenkiinnotonta.
Mutta salaatti jäi pyörimään mieleen yhtä kauaksi aikaa kuin mä pyörin Prismassa.
Päätin tehdä kuitenkin salaattia, mutta ihan eri väreillä kuin yleensä salaattini teen.
Mähän olen niin väriuskollinen, mitä ruokaan tulee. Vain punaista paprikaa ja vihreää kaalia. Vain punaisia karkkeja ja vain parillinen määrä. Ja salaatissa pitää olla salaattia!

Mutta nyt ennakkoluulot roskakoriin ja lohisalaattia vähän eri tavalla. Vaihtelu virkistää ja ennakkoluuloille kannattaa nauraa (miten on, Hakkarainen?)

Tarvitset:

400 g lämminsavustettua lohta
250 g tummaa pastaa (Mulla Torinon Tummaa Kierrettä, koska pitäähän vanhaa kotipaikkaansa kannustaa. Täh?)
300 g punakaalia
keltainen paprika
vihreä paprika
fetaa

purtelo smetanaa
yhden limen mehu + kuori raastettuna
puoli tl vahvaa sinappia (mulla meni Viron Sinepiä)
2 rkl jotain viinietikkaa
salt'n'pepa

Keittelin pastan al denteksi ja tällä kertaa en edes lipsunut, koska kylmä, löysä pasta on vaan hirveetä hyvässä määrässä suolattua vettä ja jäähdytin. Siinä välissä pilkoin vihannekset mukavan pieniksi, koska pastasalaatissa kaiken pitää olla pientä (vai pitääkö? Vieläkö laajennan tajuntaani ja jätän seuraavan salaatin ainekset isommiksi?). Sekoitin myös kastikkeeksi smetanan, limen mehun sekä kuoren, sinapin, etikan ja suolapippurin. Avokille ja itselle tarjottaviin aanoksiin lipsahti kylläkin hieman salaattisekoitusta..... Hups.

Lopuksi kaikki isketään kasaan ja sekoitetaan kastikkeet vielä messiin.
Oli ihanaa ja toimi vielä kaksi kertaa töissäkin lounaalla. Mutta ihaninta oli kyllä vaan istua oman kodin ikkunalaudalla ja nauttia the viewstä ja hyvästä ruuasta.

Free your mind.

Kotona taas

Noniin, tietysti ensin ekat pahoittelut, kun viime kerralla lupailin että ihan pikku tauko vaan. Nyt ollaan kuitenkin kotiudutta Malmön koulutuksesta (vaan vajaa kuukausi sitten...) ja opeteltu Windows kasia sen verran, että saan blogia päivitettyä. Oon tyhmä.


Mutta tosiaan Malmössä meni ihanasti, oli raskas reissu ja kovin intensiiviset skoonenmurteen täyttämät päivätä, mutta selvisin! Nyt on uutta duunia painettu parisen viikkoa ja tuntuu hyvältä.

Mun tähdet on tänä syksynä asettuneet vihdoinkin täysin oikeaan asentoon. Me saatiin aivan lennosta uusi kämppä ja päästiin sieltä nukkumahelvetinlähiön syövereistä takaisin ihmisten ilmoille. Saan olla taas oikeasti Kallion keisarinna. Ja koti on ihana tummapunainen, oranssi ja keltainen. Kaasuhellalla luonnollisesti.

Ja nyt se suurin ongelma, joka meinasi tyystin kaataa koko paistin. Windows motherfucking kasi!!! Se oli aluksi ihan liikaa mulle ja itkin katkerasti vanhan kunnon seiskan perään. Mutta niin sitä vaan kaikkeen tottuu ja haparoiden menen eteenpäin. Jos tosiaan bloggaamiseen tuli pelkän käyttöjärjestelmän uusimisen takia kuukauden täydellinen lamaantuminen, niin miten mä sen opinnäytetyön viimeistelen?

Tähän postaukseen en saanut mitään fiksua ruokaa teille tarjottua, koska kaikki rästikuvat ovat vanhalla koneella (ja siirtäminen on liian vaikeeta tehtäväksi ihan vaan ex tempore) ja kännykkäin sanoi moikut.
Mutta eiköhän tämä tästä!

Käykää SYÖmässä. Mäkin käyn.

Mä olen taas kotona!